sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Cityshopparin mobiilisovellus testattavana hopottajissa


Olen kuulunut hopottajiin (www.hopottajat.fi) jo muutaman vuoden ja aina silloin tällöin pääsen testaamaan mukavia uutuustuotteita ja kertomaan niistä eli hopottamaan ystävilleni sekä jakamaan mielipiteitä sähköisessä mediassa. Kuitenkin nyt menossa oleva cityshopparin mobiilikortin testaaminen on ollut ehdottomasti suosikkini hopotettavien tuotteiden joukossa. Tästä kortista voi lukea lisää osoitteessa www.cityshoppari.fi


Cityshoppari paperisena versiona on ollut minulla käytössä useampana vuotena ja ilokseni pääsin kuitenkin testaamaan kännykkään ladattavaa mobiilisovellusta. Aluksi kortin lataamisessa oli hieman vaikeuksia, mutta niiden jälkeen sovelluksen käyttäminen on ollut vähän liiankin helppoa. Pidän cityshopparista sen takia, että siinä on paljon hyviä tuotteita, joista on jopa valinnanvaikeuksia. Osassa tuotteita on hyviä tarjouksia tai esimerkiksi kahviloista ja ravintoloista saattaa saada tuotteita tyyliin "kaksi yhden hinnalla". Ensimmäisen ostokseni teinkin juuri tälläisellä tarjouksella, kun hain baguetesta patonkin lounaaksi.

Nykyään lähes joka paikasta löytyy langaton verkko, jolloin mobiilikortin käyttäminen on helppoa. Toki kun itselläni on myös rajaton netti kännykässä käytössä, ei ongelmia tule. Mobiilisovellusta käytettäessä pitää kännykällä olla netissä. Itse ostosten tekeminen on taas helppoa, kun vain avaa sovelluksen ja etsii sieltä itselleen sopivan tarjouksen. Tämän jälkeen vain valitaan ok - eli käytetään tarjous. Ainoa huono puoli on se, että kun tarjous on käytetty, ei sitä voi käyttää enää uudestaan.

Olen testannut tätä sovellusta mm. kahviloissa, kampaamossa, parin lehden tilaamiseen ja seuraavaksi aion suunnistaa muutamaan sisustusliikkeeseen. Helsinkiläisenä voin sanoa, että tarjouksia löytyy lähes jokaiselle aina lasten leluista kodin sisustamiseen, lehtiin, ravintoloihin, auton huoltoon jne.  Hinta-laatusuhdetta mietittäessä kortti on mielestäni edullinen, jo pelkästään kampaamossa käynnin yhteydessä voi säästää kortin hinnan, joka siis on vain 24€.


Reilun kuukauden päästä häämöttää edessä hääpäivä, ja voihan olla että yllätänkin mieheni ja tällä kortilla illallisen johonkin hienoon Helsinkiläiseen ravintolaan nauttimaan hyvästä ruoasta ja juomasta.

Vaikka kortin testaus-aika loppuukin kohta, niin onneksi kortti jää käyttöön loppuvuodeksi. Innolla odotan jo talvilomaa, jolloin taas ehtii enemmän käydä ulkona vaikka syömässä perheen kesken. Ja mikä ihaninta, keväällä korttiin ilmestyy myös kesäedut, joissa on taas paljon uusia ihania tarjouksia tiedossa :)


Lisää cityshopparista voi lukea joko kortin omilta sivuilta www.cityshoppari.fi tai kortin facebook- sivuilta https://www.facebook.com/cityshoppari


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti