lauantai 4. tammikuuta 2014

Vuodenvaihteen käsitöitä

Vanha vuosi jäi taakse, mutta käsityöt eivät. Jos ainakin yhden uudenvuoden lupauksen teen, niin se voisi olla se, että päivitän tätä blogia jatkossa ahkerammin. Nyt on ollut pitkä kausi siihen, etten ole edes loppusyksyn töistäni kuvia tänne laittanut. Ehkä ne kuitenkin joku päivä lisään, mutta tämä postauksen tarkoituksena on lisätä tällä hetkellä tekeillä olevia käsitöitä

Vuoden 2014 ensimmäinen käsityö on valmistunut. Näiden oli tarkoituksena mennä lahjaksi, mutta kerrankin olen lopputulokseen niin tyytyväinen, että pidän ne itselläni. Kyseessä on elämäni ensimmäiset virkatut lapaset. Kyllä, luit aivan oikein, virkatut. Useinhan lapaset neulotaan, ja niin minäkin olen tähän asti tehnyt



Ensimmäisiksi virkatuiksi lapasiksi näistä mielestäni tuli ihan hienot lapaset. Aion kyllä tätä ohjetta kokeilla toistekin. Lankana näissä on perinteistä Nalle lankaa

Keskeneräisiä töitä minulla tietenkin myös löytyy, niitähän pitää aina olla monta erilaista. Talveen liittyen löytyy myös tämä tuleva kaulaliina


kuvaamisesta on viikon verran, joten tätä on hieman enemmän jo tullut tehtyä. Ikinä en ole ollut mohair langan ystävä, mutta kaikkeen näköjään voi tottua !


Ja jottei elämä olisi liian tylsää, yksi ikuisuusprojekti pitää aina olla keskeneräisenä. Tällä kertaa tuon projektin ongelmana on vain se, etten tiedä, tuleeko siitä valmistuessaan päiväpeitto vai pöytäliina. No onneksi tuohon vaiheeseen on vielä hurjasti aikaa, joten voin rauhassa miettiä päätöstäni



Jonkin verran olen sitäkin ehtinyt jo tehdä, myös näiden kuvien välillä on vain reilu viikko aikaa, joten huomaatte, että minulla on aina monta työtä yhtäaikaa menossa. Siksi tämä kuvien päivittäminen välillä hieman viivästyy.

Seuraavaan postaukseen lupaan laittaa jotain aivan ihan muuta kuin käsitöitä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti